Tervehdys kaikki tänne eksyneet!

Lyhyesti ja ytimekkäästi, tällä puolen ruutua istuskelee 25-vuotias mies, jonka karille ajautunut parisuhde on vapauttanut hänet kahleistaan. Blogin pääasiallisena tarkoituksena on omaksi ja lukijoiden iloksi kirjoittaa viihdyttäviä tositapahtumia naisten iskemiseen liittyvistä asioista, sekä tietenkin flaksin käydessä raportoida tapahtumista kaikkien yksityisyyttä kunnioittaen. 

En ole varsinaisesti mikään naistenmies, mutta minulla on kyllä aina halutessani ollut seksikumppaneita. Pidän aina varmuuden vuoksi muutaman naudan laitumella odottamassa, sillä koskaan ei tiedä, milloin lihanhimo käy liian vastuttamattomaksi.

Olen äärimmäisen seksuaalinen, ajoittain jopa liiallisuuksiin asti. En kuitenkaan pidä itseäni seksiaddiktina, sillä tarpeen vaatiessa pystyn kyllä unohtamaan syntiset ajatukset. Enimmäkseen minulla ei kuitenkaan ole syytä rajoittaa halujani, joten tuntemukset saavat vaeltaa villeinä ja intohimoisina pitkin kehoani. 

Blogista tuskin tulee mitään kummempaa lihafestivaalia. Itseni tuntien tulen lähiaikoina kehittelemään 1-3 väliaikaista tyttöystävää, joiden kanssa muhinoin kunnes ajaudun jälleen kerran parisuhteen myrskyisään satamaan. Välissä toki joku tippuu aina kelkasta, mutta onneksi naudat ovat aina laitumella. 

Tekstini antaa varmasti kuvan todella kusipäisestä ja itsekkäästä ihmisestä. Todellisuus on kuitenkin toinen. Sisimmissäni haaveilen elämäni rakkauden löytämisestä. Häntä etsiessä en kuitenkaan näe mitään syytä olla nauttimasta nuoruudesta. En ole koskaan pettänyt ketään ja olen kokenut vilpitöntä rakkautta kahta naista kohtaan (eri aikaan). Olen tullut rakastamani naisen pettämäksi, mikä omalta osaltaan on ajanut minut tilanteeseen, jossa en ole kovin luottavainen sen suuren rakkauden löytymiselle. 

Kielletty hedelmä on aina maukkaampi. Olen saavuttanut elämässäni jo nyt enemmän kuin joskus osasin haaveilla, niin hyvässä kuin pahassa. Se onkin yksi suurimmista ongelmistani. Normaalit asiat eivät enää herätä minussa minkäänlaisia tuntemuksia, minkä vuoksi joudun etsimään vaihtoehtoisia tapoja tuntea ylipäätään mitään. Kaikki kielletyt asiat antavat ripauksen mielenkiintoa elämään, joten valitettavasti joudun hakemaan tuntemuksia niiden kautta. Poikkeuksen tähän tekee ainoastaan jo aiemmin mainitut parisuhteet, joissa olen aina ollut lojaali kumppaniani kohtaan. 

Joudun todennäköisesti hieman muuttelemaan nimiä ja paikkoja raapustamiini kertomuksiin osapuolten yksityisyyttä kunnioittaakseni. Vaikka olen mieleltäni hieman kieroutunut, en halua kenellekkään mitään pahaa.

Tällä hetkellä tähtäimessä ovat:

- Janica. Ikäiseni todella fiksun oloinen kaunis nainen. Tapasimme junassa noin viikko sitten ja mielestäni meillä synkkasi hyvin. Janicassa kiihottaa etenkin älykkyys. Olen totaalisen kyllästynyt kaikukoppaisiin naisiin, enkä saa heistä oikein mitään irti edes fyysisesti. Nelisen tuntia kestänyt junamatka kului kuin siivillä ja tässä on ehdottomasti vaimomatskua. Emme ole vielä tavanneet uudelleen junamatkan jälkeen, mutta olemme olleet yhteyksissä sosiaalisen median kautta ja jutut enteilevät todella hyvää.

-Nelli. Kielletty hedelmä, ollut parisuhteessa vajaan vuoden. Nellin kumppani on sanalla sanoen aivan liian hissukka, eikä lähelläkään Nellin tasoa. Olemme Nellin kanssa kavereita, mutta aika ajoin jutut menevät vyön alle. Emme ole (vielä) tehneet mitään, emmekä välttämättä tule tekemäänkään. Aion kuitenkin olla paikalla, kun Nellin ja Nipan sukset menevät kuitenkin ennemmin tai myöhemmin ristiin. Nelli on vasta 19-vuotias, mutta ikäisekseen henkisesti yllättävän valmis, sekä äärimmäisen kuuma. 

Laitumella aikaansa viettävät seuraavat tytöt (Siis vanhat panot, joilta suurella todennäköisyydellä irtoaa edelleen). 

-Mandi. Totaalisen aivokuollut tapaus. Mandin näkeminen aiheuttaa nykyään enemmänkin vain vitutusta. Hänen kanssaa on täysin mahdotonta kehitellä edes normaalin tason keskustelua. Mandi on myös todella tylsä sängyssä ja olenkin asettanut itseni hänelle näkymättömäksi kaikista mahdollisista paikoista. Jostain syystä hän on kuitennkin totaalisen rakastunut minuun, joten todellisen hätätilan yllätäessä voin soittaa hänelle, käydä pikaisella vierailulla ja poistua vielä nopeammin paikalta. 

-Pinja. Sielunkumppani. En usko, että tulen ikinä löytämään vastaavaa yhteyttä yhdenkään ihmisen kanssa. Olimme hyviä ystäviä monta vuotta, minkä jälkeen aloimme seurustelemaan.  Seurustelu päättyi siihen, että Pinja kävi vieraissa. Tuo henkinen yhteys on edelleen todella voimakas, mutta molempien tehtyjä paljon vääriä asioita, tuosta yhteydestä nauttiminen ei enää onnistu. Aina tavatessamme nuo väärintehdyt asiat häiritsevät taajuutta. Positiivisena puolena nuo taajuushäiriöt lisäävät jotenkin oudosti seksuaalienergiaa ja saamme molemmat aivan uskomattomia orgasmeja naidessamme toisiamme. Harrastamme siis edelleen seksiä silloin tällöin, mutta emme ole enää edes ystäviä. Erostamme on aikaa vajaat kaksi vuotta.